torstai 19. helmikuuta 2015

Vanha pois uuden tilalta


Sain tänään meidän asunnon kuvat. Huomenna saadaan myynti-ilmoitus nettiin. Kohta ollaankin sitten kodittomia - toivottavasti.
Meillä kävi asuntoa arvioimassa useampi kiinteistövälittäjä jo viime syksynä. Huoneistomedian välittäjän myyntistrategia oli mielestämme aivan älytön, joten hän tippui heti kättelyssä pois. Aninkaisista saatiin erittäin hyvä tarjous ja myyjäkin oli asiallinen. Lisäksi Aninkaisilta saa jo tarjousta kysyttäessä kortin, jolla saa alennuksia useista remontointiin ja rakentamiseen liittyvistä liikkeistä. Kiinteistömaailman välittäjä oli asiallinen, mutta kovin kiireisen oloinen. Hän myös olisi lähtenyt myymään asuntoa hieman alhaisella hinnalla. Samoin kävi SKV:n välittäjän kanssa, joten heidät tiputettiin pois. Pankin suosituksesta kävi vielä Sp-kodin välittäjä, johon lopulta päädyimme. Kyseinen välittäjä vaikutti mukavalta ja pätevältä, lisäksi hänen tarjous oli yhtä hyvä kuin Aninkaisten. Sp-koti käyttää aina ammattikuvaajan (Kuvasirkus) ottamia valokuvia, joka on mielestäni hyvä lisä myyntiin.
Tässä siis kuvat meidän ekasta omasta kodista. Näitä voi sitten mummona fiilistellä.













maanantai 16. helmikuuta 2015

Lattia

Uuteen kotiin haluaisimme tammi tai saarni parkettia. Ei liian tummaa eikä liian vaaleaa. Ei liian punaista eikä liian keltaista. Löysin muutama viikko sitten laadukkaan parketin K-raudan tarjouksesta. 3-sauvainen ja hitunen valkolakkaa. Todella kaunis.
Aikamme asiaa pohdittua ja Facessa mielipiteitä kerättyä tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että laminaatti on kaikin puolin parempi. Laminaatti on iskun ja  naarmun kestävämpi. Parkettia voi toki hioa, mutta kuka sitä jaksaa todellisuudessa koskaan tehdä. Hyvään laminaattiin saa kotikäytössä 20-30 vuoden takuun. Siinä ajassa jo kyllästyy kuosiinkin ja haluaa uutta. Laminaatti saattaa olla liukas, mutta niin on kova parkettikin. Laminaatti voi olla kylmä, mutta meille tulee lattialämmitys. Hyvä laminaatti maksaa puolet kohtalaisen parketin hinnasta. Kaikki faktat tukee laminaattia, mutta kun se parketti on parketti. Näyttää luonnolliselta ja kauniilta.
Nyt kierrelty muuta viikko sitten laminaattia etsien eikä oikein tunnu löytyvän. Vihdoin löysin Starkilta Pergon laminaatin. Hieman vaaleampi mitä oltiin toivottu, mutta todella kaunis, jäljittelee Saarnia. No eikös hinta sitten pompannut samaan sarjaan parkettien kanssa. Enkä nyt sentään laminaatista maksa samaa kuin parketista. Mikä todella tyhmää, koska mahtuu budjettiin ja olisi laadukas. Mutta ei niin ei.

Kuva Pergon nettisivuilta. Nordic saarni laminaatti.

Etsintä siis jatkuu...
Karitmalta tilasin muutaman julkiseen käyttöön tarkoitetun laminaatin mallikappaleet, mutta sopivaa ei löytynyt. Nyt tilasin vielä muutaman mallin lisää. Toivotaan, että niistä löytyisi.

Kuvat Karitman nettisivuilta.

Eihän sen lattian valinnalla nyt vielä kiire ole. Varsinkaan kun sen kauniin parketinkin tarjous oli ja meni. Lattia on vaan todella hallitseva osa sisustusta ja olisi helpompi suunnitella muita kalusteita ja tekstiilejä kun sen lattian tietäisi.


tiistai 10. helmikuuta 2015

Rakenna & sisusta -messut

Messuviikonloppu on takana ja käteen jäi kodinkoneet, taloautomatiikkaa ja pari keittiösuunnittelua. Milla Alftanin sisustusluento oli mielenkiintoinen ja sain sieltäkin pari toteutuskelpoista ideaa. Muun muassa vessaan voisi sijoittaa kalusteen alle himmeän liiketunnistimella toimivan yövalon. Ei tarvitse laittaa kirkkaita valoja päälle eikä yrittää haparoida pimeässä. Nähtäväksi jää mitkä ideat tulevat toteutettavaksi.

Kodinkoneet tulee AEG:ltä ja niistä saatiin hyvät kaupat. Kodinkoneiden merkki määrittyi jääkaapin ja induktiotason mukaan. Päätettiin olla integroimatta jääkaappia ja pakastinta, joten niiden ulkonäkö oli tärkeä valinta peruste. AEG:ltä löytyi myös kohtuuhintaisena haluamamme induktiotaso. Taso on 80cm leveä, joten tasolle mahtuu hieman normaalia enemmän kattiloita. Kattilat voi asettaa tasolle mihin kohtaan vaan ja taso lämpeää vain kattilan alla. Nämä ja muut näppärät toiminnalliset seikat vaikuttivat pääasiassa miehen päätökseen, mutta minun päätös perustui enemmänkin ulkonäöllisiin asioihin. Taso on nimittäin täysin musta ollessaan pois päältä. Todella tyylikäs!

Olimme varautuneet messuille pyytämällä kahdelta keittiömyyjältä hinta kyseisille kodinkoneille sekä netistä selvittämällä halvin mahdollinen hinta konekohtaisesti. Uuni ja tiskikone vaihtuivat huomattavasti parempiin, koska livenä nähtynä eivät vastanneet meidän odotuksia eikä myyjäkään näitä suositellut. Expertin messuhinnat olivat erittäin kilpailukykyiset ja lähes kaikki koneet saatiin netin halvinta hintaa alhaisemmalla. Vielä kun kokonaishinnasta saatiin tingittyä muutama kymppi, oli kaupat valmiit.
Tässä meidän keittiön setti. Kuvat AEG:n nettisivuilta.

Verisurelta tulee taloautomatiikkaa. Tästä ei vielä kauppoja tehty, koska taloprojekti on niin alkuvaiheessa. Lähempämä talon valmistumista otetaan heiltä edustaja räätälöimään meille sopiva paketti. Mies hoiti tämän asian selvittelyn, joten toivottavasti en paljon valehtele kertoessani mitä sisältää. Ajatukena on saada perusvarashälytys, josta tulee ilmoitus meidän puhelimiin. Varashälytys toimii liiketunnistimilla ja ovimagneeteilla. Ainakaan myyjän mukaan meidän karvakavereista ei pitäisi liikehälyjen laueta, koska ovat alle 35 kiloisia. Tämä jää nähtäväksi. Lisäksi tulee kosteuden, palon, sisäilman ja energian seuranta. Kaikkea tätä pystyy hallinnoimaan etänä älypuhelimella. Lukitussysteemin avulla voi avata tai lukita ovet puhelimen välityksellä, esim. huoltomiehelle tai vaikka mummille. Kyseistä systeemiä ollaan etsitty jonkin aikaa. Tämä kuulosti erittäin hyvältä ja toimivalta. Hintakin oli kohtuullinen.

Tällä hetkellä ollaan otettu keittiötarjous Keittiömaailmasta, Topi-keittiöiltä ja Puustellilta. Nyt varattiin vielä suunnittelut Kalustetukkuun Charmian kalusteille sekä Silkkitimpureille Nobblessan kalusteille. Charmialta en paljoa odota, mutta heillä oli uutta materiaalia oleva todella tyylikäs ja slimmi työtaso vaihtoehto. Hyvänä bonuksena suunnittelun varanneet saavat kattilasetin. Nobblessa on saksalainen Euroopan johtava keittiövalmistaja. Hinta on hieman kalliimpaa, mutta messutarjouksena (-40%) saattaisi olla mahdollinen. Nobblessan esittelykeittiössä oli paljon luksustekniikkaa, joka herätti mielenkiinnon -liiketunnistemella toimiva roskiskaappi sekä kaapistojen kaukosäätimellä ohjattavat led-valot. Kerron keittiövalinnoista lisää, kun saadaan tarjoukset kasaan.

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Puumetsällä


Tänään oltiin tontilla merkitsemässä viimeiset kaadettavat puut, 40 kpl. Vihdonkin tuntuu siltä, että tämä puu-urakka saadaan joskus valmiiksikin. Viimeiset 5 kuukautta ollaan kaikki vapaat viikonloput ja illat oltu metsätöissä. Oltiin kuviteltu puiden kaataminen hieman helpommaksi ja nopeammaksi, mutta onneksi rakennusaikataulu on tähän asti ollut löysä ja talkoolaisia on ollut auttamassa lähes joka viikonloppu.




Aurinko paistoi hetken puiden takaa ja ilma oli todella kaunis. Unelma omasta kodista metsän rauhassa saattaa vihdoinkin käydä toteen. Tänä vuonna päästään toivon mukaan muuttamaan.



 Tonttia ympäröi kahdesta suunnasta pelto.Toiseen pellonreunaan jätettiin muutamia puita, mutta toinen kaadettiin puhtaaksi. Tähän reunaan tulee rivi kauniita kirsikkapuita.  Tontti on jokseenkin tuulinen, mutta aurinko paistaa koko päivän. Aamuaurinko osuu meidän makuuhuoneeseen noin yhdeksän aikaan ja ilta-auringosta voi nauttia saunan tersassilla.


Pappa kokeili tänään traktorilla, joko tie kestäsi kasettirekat ajamaan mursketta. Ei kestä! Traktori upposi pehmeään tienpohjaan. Saatiin sentään pieni kerros lunta pois, josko pakkanen tulisi ja jäädyttäisi maan.
Sopivasti tontilla ollessamme kävi paikkaa katsastamassa myös Empowerin mies, joten ehkä saadaan työmaasähkökin ajallaan. 


Laitoin tänään myös viestiä kiinteistövälittäjälle. Oman kodin myyminen saa alkaa. Kaupunki saa jäädä taakse ja päästään tänne maaseudun rauhaan. Näissä maisemissa voi huokaista syvään ja nollata maailman.